esittely
Moikka,
olen Katja Häkkinen, toimin kolmatta vuotta Pirokin hallituksessa sekä ensimmäistä vuotta Norjalainen metsäkissa yhdistys ry:n puheenjohtajana.
Ensimmäinen kosketus rotukissoihin tapahtui vuonna 2019, kun entinen työkaverini ja hyvä ystäväni etsi sijoituskotia metsäkissan pennulle. Näyttelyt ja upeat kissat ovat vieneet harrastusta eteenpäin.
Kävin kasvattajan perus -ja genetiikan kurssit v. 2020. Näyttelyissä käyminen ja hallitustoiminta sekä uusien kissaihmisten kannustamana ajattelin kasvatustoimintaa. Kesällä 2021 näin kuvia ihanista Marjametsän pennuista. Kävimme Ratakatin Annen kanssa katsomassa pentuja 500km:n päässä ja ihastuimme Aslakin uneen eli Unnaan.
Sain kasvattajanimen vappuna 2022 ja ensimmäinen pentue syntyi samana kesänä.
Minut näkee usein näyttelyissä assistenttina tai sihteeristössä.