Marjametsän Aslakin uni muutti meille 15.7.2021. Unna on valloittanut perheen ihmisten sydämet täysin. Unna, Unnukka, Unnukkainen, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Unna on Joulukuun kissalan ensimmäinen jalostuskissa ja oli alkuun yhteisomistuksessa Ratakatin Annen kanssa.
Unna on reipas kilpparityttö, joka rakastaa saunomista (palvelijoiden jälkeen) sekä nauttia ulkoilmasta verkotetulla terassilla. Unna on perheen kuningatar ja vaativa. Jos jotain haluaa, niin ilmaisee asian hyvin selkeästi. Unna on usein lähellä tarkkailemassa mitä kasvattaja puuhailee ja tulee perässä.
Unna täytti viisi vuotta huhtikuussa 2026.
Unna on aivan ihana kaveri, jonka kanssa matkustaminen on helppoa! Johtuu varmaan siitä, että pentuaikana pääsi todella usein näyttelyreissuille ja ajeluille mukaan.
Unna aloitti näyttelyuran syyskuussa 2021. Heti ensimmäisessä arvostelussa Unnasta sanottiin, että on erittäin lupaava näyttelykissa. EX1 tuloksia tuli pentu -ja nuortenluokassa. Värin paras (BIV) voittoja tuli neljä kertaa, joista kaksi oli BIV-tot, eli oli paras kaikista väriryhmän kissoista (pennut, nuoret ja aikuiset). Unna oli kuusi kertaa tuomarin paras (NOM), mutta luokissa 12 ja 11 kilpailevat tytöt ja pojat keskenään, joten paneelissa ei pärjännyt upeille pojille. Vuoden viimeisessä näyttelyssä Karkkilassa Unna vei voiton 2.kategorian nuorten luokassa!
Vuosi 2022 aloitettiin avoimessa luokassa (9). Fifen poikkeussäännöt mahdollistivat Unnan valmistumisen nopeasti CH ja IC:ksi. Unna sai koko ajan loistavia arvosteluja ja turkin laatu sai lähes joka kerta erinomaiset arvostelut.
Vuonna 2023 Unna oli Pirokin paras siitosnaaras sekä metsäkissa yhdistyksessä 2.paras siitosnaaras.
Vuosi 2024 alkoi näyttelyiden suhteen keväällä Turokin näyttelyssä, jossa Unna yllätti olemalla Best in Show molemmissa näyttelyissä! Myös oman yhdistyksen (pirok) kolmen sertin näyttelyssä huhtikuussa Unna oli gold-näyttelyn best in show!
Kesä pidettiin taukoa näyttelystä ja syksyllä lähdettiin norjalaisten metsäkissojen omaan näyttelyyn, mikä järjestettiin Hämeenlinnassa Ykköskissojen näyttelyn yhteydessä. Vastassa olikin aivan upeita metsäkissoja värin parhaassa sekä tuomarin paras valinnoissa. Unna valittiin BIV-tot eli kaikista 5.väriryhmän värin parhaaksi. Lisäksi pitkän harkinnan jälkeen Unna oli myös tuomarin paras (NOM). -Tällä kertaa ääniä ei tullut paneelissa, mutta sai todella hienot arvostelut tuomarilta.
Syksyllä 2024 kävimme pyörähtämässä myös Ruotsin puolella. Tarkoitus oli saada sieltä ulkomaan sertit Supreme Champion titteliin. Sertien lisäksi ja laikkien yllätykseksi Unna oli sunnuntaina Best in Show kolmella äänellä! Tuomari kehui hurjasti Unnaa ja sai lisäksi tuomarilta "sydän käpynen" erikoispalkinnon.
Vuosi 2025 aloitettiin hiljalleen näyttelyillä. Pirokin tuplaserti näyttelyssä Unna sai molemmista BIV (värin paras), joten nyt värin parhaita on kasassa jo yhdeksän! Pirokin Red -näyttelyssä oli loisti paneelissa ja voitti Best in Show tittelin kolmella äänellä. Kävimme Unnan kanssa myös Oulussa Scandinavian Winner näyttelyssä huhtikuussa ja toukokuussa Kes-kis näyttelyssä Laukaassa. Unna ei enää kerää sertejä vaan on saanut kunniamaininnan (KM).
2025 elokuussa Unna pääsi pikaisella aikataululla treffeille upean Töppösen kanssa. Lokakuun loppupuolella syntyi Unnan yhdeksikkö, jota edelleen hämmästellään. Winter Magic -pentue piti Unnan ja kasvattajan kiireisenä helmikuuhun 2026 saakka. Pentujen lähdön jälkeen Unna kävi sterilisaatiossa. Kolme pentuetta ja yhteensä 23 jälkeläistä on aika suuri saavutus!
2026 Unna aloitti näyttelyissä käymisen kastraattiluokassa. Ensimmäisenä oli vuorossa meidän oman yhdistyksen, Pirokin, näyttely Ylöjärvellä. Unna valmistui viikonlopun aikana Premioriksi. Kolmen sertin näyttelyssä Unna oli lisäksi paras siitosnaaras jokaisessa näytettelyssä!